18.4.2014

Mitkä ihmeen momot?

Momot ovat koukuttavan hyviä nepalilaisia mykyjä, eli pieniä sormin syötäviä täytettyjä nyyttejä. Tällä kertaa tein kasvismomoja, mutta täytteeksi voi laittaa myös esimerkiksi jauhettua lihaa tai kanaa. Momojen näpertelyyn kuluu kauan aikaa, mutta lopputulos on vaivan arvoinen.

Huom! Reseptin täytteen määrä on reilu, joten kannattaa joko tuplata taikinan määrä tai puolittaa täytteen määrä, jos haluaa tehdä pelkästään momoja. Itse kuitenkin suosittelen tekemään just tällä määrällä, ja käyttämään täytteen jämät esimerkiksi salaattiin (huomenna on tulossa tästä superhyvä ohje!). Toisaalta ylijääneen täytteen voi pakastaa, niin seuraavalla momo-kerralla on sitten yksi osa valmiiksi tehtynä. 

Momot
kuoret:
~ 3 kuppia (~ 7,1 dl) vehnäjauhoja
1 rkl rypsiöljyä
0,5 tl suolaa
~ 1 kuppi (~ 2,35 dl) vettä

täyte:
2-3 sipulia
4-5 valkosipulinkynttä
3-5 rawit-chiliä
2 tl inkiväärimurskaa
4-5 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
1 paprika
seesamiöljyä
rypsiöljyä
2 rkl garam masalaa
1 tl juustokuminaa
1 tl kurkumaa
1 tl mustapippuria
1 rkl ruokokidesokeria
1 rkl soijakastiketta
pieni nippu tuoretta korianteria

+ sweet chili sauce -kastiketta

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Peitä taikina liinalla tai kelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Valmista sillä välin täyte. Silppua sipulit, murskaa valkosipulit, hienonna chilit ja raasta pala inkivääriä. Raasta porkkanat ja kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi ja hienonna paprika mahdollisimman pieneksi. Kuumenna pannu ja lisää loraus seesami- ja rypsiöljyä. Kuullota sipuleita 5 minuuttia, lisää valkosipulit, chili ja inkivääri ja paista minuutti. Lisää sitten hienonnetut porkkanat, kesäkurpitsa ja paprika. Paista 5-10 minuuttia, kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet ja menneet kasaan. Mausta garam masalalla, juustokuminalla, kurkumalla, mustapippurilla, ruokokidesokerilla ja soijakastikkeella. Silppua lopuksi joukkoon vielä pieni nippu tuoretta korianteria.


Ota pala taikinaa ja kaulitse se hyvin ohueksi levyksi. Muista laittaa alle jauhoja ja tarkkaile, että taikina ei juutu alustaan. Leikkaa muotilla tai isolla lasilla ympyröitä. Laita pieni määrä täytettä jokaisen ympyrän keskelle ja taittele momot kiinni haluamallasi tavalla.



Momojen muotoilussa saa käyttää mielikuvitusta. Tässä muutama helppo malli.


Momot siis painellaan huolellisesti kiinni, ettei täyte pääse valumaan mistään. Yläreunan voi rypyttää tai kiepauttaa tortellinin tapaan pullean osan ympärille.

Levitä höyrykattilan höyrytyosan pohjaan hieman öljyä, jotta momot eivät juutu kiinni. Ota huomioon, että momot turpoavat höyrytyksen aikana, joten älä laita niitä ihan kiinni toisiinsa. Höyrytä momoja noin 15 minuuttia, kunnes taikinakuoressa ei ole enää vaaleita kohtia. Tarjoa sweet chili sauce -kastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti