13.5.2014

Kevään lemppari: parsaa ja uppomunia

PARSAA!!! Jee! Mulla on sääntö, että aina kun parsanipun saa alle kolmella eurolla, sitä ostetaan. Useimmiten vain keitän parsat ja syön ne sellaisenaan voin ja sitruunamehun kanssa. Tällä kertaa tein kaveriksi vielä uppomunia. Täydellisessä uppomunassa valkuainen on hyytynyt, mutta keltuainen on vielä juoksevaa. Uppomunia pidetään aika kinkkisinä valmistettavina. Ja onhan ne. Välillä olen onnistunut hyvin, välillä muna on hajonnut täysin veteen ja lopputulos on muistuttanut uppokokkelia... Harjoituksen puutetta tai epäonnea, mitä lie. Olen kokeillut uppomunien kanssa vaikka mitä eri konsteja. Perinteisin on varmaan pyörremetodi, jossa vesi sekoitetaan pyörteeksi ja kananmuna lasketaan pyörteeseen. Olen testaillut myös keinoa, jossa muna rikotaan kauhaan ja sitten kauha lasketaan kuumaan veteen. Helpoin tapa on kuitenkin mielestäni sellainen, että vesi kuumennetaan lähes kiehuvaksi, muna rikotaan lasiin ja valutetaan varovasti veteen ja annetaan sitten kypsyä muutama minuutti. Toimii (useammin kuin ei). Uppomunia voi käyttää salaateissa, leivän päällä tai vaikkapa pinaattikeiton kanssa. Mielestäni ne sopivat kuitenkin parhaiten keitetyn parsan kanssa, nam!

Keitetty parsa
Leikkaa parsojen juurista muutama sentti pois tai napsauta parsat käsin poikki. Kuori halutessasi parsat nuppujen alapuolelta (ohuita ei tarvitse kuoria). Kuumenna kattilassa vettä ja lisää 1 tl sokeria ja 2 tl suolaa. Keitä parsoja noin 4-5 minuuttia, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Ole tarkkana keittoajan kanssa - ylikypsät parsat maistuvat vetisiltä. Valuta vesi pois ja kuivaa esimerkiksi keittiöpyyhkeen päällä. Tarjoa heti. Voit syödä parsat sellaisenaan suolan, voin ja sitruunamehun kanssa tai tarjota ne uppomunien kanssa.

Uppomunat
Kuumenna isossa kattilassa vettä. Kun vesi alkaa kevyesti poreilemaan (ei vielä kunnolla kiehumaan!), kaada sekaan reilu loraus valkoviinietikkaa. (Sekoita vettä, jotta kattilaan muodostuu pyörre.) Riko kananmuna lasiin ja valuta läheltä pintaa varovasti kattilaan. Ota lämpö pois päältä ja laita kansi kattilan päälle. Anna hautua 3-4 minuuttia ja nosta muna reikäkauhalla pois. Mausta suolalla ja tarjoa heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti