27.8.2014

Huikean hyvät sitruuna-mustikkamuffinssit

Tiedän, että joku siellä nyt heti ärähtää, että eiväthän nämä mitään muffinsseja ole, vaan aivan selvästi cupcakeja. Olen kuitenkin sellaista koulukuntaa, että nimeän kaikki muffinssivuoissa paistetut leivonnaiset muffinsseiksi riippumatta siitä, onko niiden päällä kuorrutetta vai ei. Cupcake ei vain kuulu sanavarastooni ja minusta kuppikakkukin on jotenkin tökerö suomennos. Myös "muffini" nostaa karvani pystyyn, kauhea nimi! Olkoon nämä siis muffinsseja.

No mutta, siirrytäänpä sitten yleisestä paasauksesta itse asiaan eli sitruunaisiin mustikkamuffinsseihin. Voi pojat, että näistä tuli hyviä! Olisi varmaan pitänyt nauhoittaa äänitehosteita siitä hetkestä, kun pääsin maistamaan taikinaa ja valmiita muffinsseja... oli meinaan melkoiset onnen hohotukset!

Kuorrutteen kanssa sain kyllä sitten vähän vääntää. Ekasta versiosta tuli todella herkullista, mutta sen verran löysää, että se ei pysynyt komeina huippuina vaan valahti tasaiseksi. No, ei kun lisäämään voita ja tomusokeria. Seuraava versio oli edelleen liian löllöä, plääh. (Tässä kohdassa olen ihan onnellinen, etten nauhoittanut niitä äänitehosteita. Jos tekisin telkkarissa ruokaohjelmaa, sen nimi olisi varmaan Kiroileva kokki tms.) Koska olen sen verran itsepäinen, että halusin välttämättä tehdä niin jämäkkää kuorrutetta, että sitä voisi pursottaa, ei auttanut muu kuin vielä kerran lisätä voita ja sokeria. Onnistuihan se sitten lopulta.

Laitoin alla olevaan reseptiin kaksi kuorrute-vaihtoehtoa, joista voi valita mieluisamman. Itse tykkäsin ehkä enemmän tuosta b-versiosta. Vaikka se ei ollut yhtä näyttävän näköinen, maku oli mielestäni hieman parempi ja raikkaampi (ylläri, siinä on yli puolet vähemmän voita). Jos ei halua lähteä kikkailemaan kuorrutteilla, voin luvata, että nämä muffinssit ovat sellaisenaankin todella herkullisia.

Tsekkaa alempaa myös ihanan mustikkakastikkeen ohje!

Sitruuna-mustikkamuffinssit
taikina:
75 g voita
1 rkl rypsiöljyä
2 dl sokeria
3 munaa
1 dl turkkilaista jogurttia
0,5 dl maitoa
1 tl vaniljauutetta
1 sitruunan kuori
0,5 dl sitruunamehua (~ 1 sitruunan mehu)
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
150 g (pakaste)mustikoita

a) runsas ja jämäkkä kuorrute (kuvissa):
225 g huoneenlämpöistä voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
5 dl tomusokeria
1 sitruunan kuori
1,5 rkl sitruunamehua

b) raikas ja notkea kuorrute:
100 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
1 sitruunan kuori
1,5 rkl sitruunamehua

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Pehmennä voi huoneenlämmössä tai käytä pikaisesti mikrossa. Lisää joukkoon rypsiöljy ja sokeri, vatkaa sekaisin. Lisää munat ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti, maito ja vaniljauute. Pese sitruuna huolellisesti, raasta sen kuori hienolla terällä ja purista siitä mehut, lisää taikinaan. Sekoita taikinaan ensin vain 3 dl vehnäjauhoja, lisää samalla myös leivinjauhe ja ruokasooda.

Minulla tuli tästä määrästä 20 muffinssia. Koska muffinssipellissäni on tilaa vain 12 muffinssille, jaoin taikinan tässä vaiheessa kahteen kulhoon ja laitoin toisen odottamaan jääkaappiin. Ai miksi? No siksi, että on tärkeää, etteivät mustikat ehdi sulamaan hirveästi tai muuten ne värjäävät koko taikinan siniseksi. Ja siksi, että jos paistamista yrittää ilman muffinssipeltiä, on aika todennäköistä, että muffinssit levähtävät pitkin uunia. Jos sinulla on sama tilanne, tee näin:

Ota ensin vain 75 g jäisiä mustikoita kulhoon ja pyörittele niiden joukkoon 0,25 dl vehnäjauhoja. (Laita loput mustikat takaisin pakastimeen odottamaan seuraavaa erää.) Kääntele jauhotetut mustikat varovasti puolikkaan taikinan joukkoon. Laita muffinssipellin koloihin paperiset vuoat ja lusikoi taikina niihin, jätä hieman kohoamisvaraa. Paista 175 asteessa 16-18 minuuttia. Tee sama toiselle puolelle taikinasta. (Jos sinulla on kaksi muffinssipeltiä ja kiertoilmauuni, niin paista siitä vaan kaikki vaan kerralla!) Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.



Tee sitten kuorrute. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto sekaisin. Sekoita joukkoon tomusokeri. Pese sitruuna huolella ja raasta sen kuori hienolla terällä, lisää kuorrutteen joukkoon. Lisää myös sitruunamehu. Tarkista maku. Pursota kuorrute (tai levitä lusikan avulla) muffinssien päälle. Koristele halutessasi esimerkiksi tuoreilla mustikoilla tai sinisillä tai keltaisilla nonparelleilla.

*     *     *

Tein muffinssien kaveriksi vielä taivaallisen hyvää mustikkakastiketta. Lusikoin sitä aina jokaisen haukkauksen jälkeen muffinssien päälle. Ei kovin siistiä, mutta oi slurps, miten namia. Tää voisikin olla uus juttu: dippikastike muffinsseille! Kastike syntyy näinkin helposti:

Mustikkakastike
2,5 dl mustikoita
2 rkl sokeria
1 tl maissitärkkelystä
3 rkl vettä

Laita mustikat, sokeri, maissitärkkelys ja vesi kattilaan. Kiehauta ja laske sitten lämpöä. Anna porista muutama minuutti, sekoittele samalla. Anna kastikkeen jäähtyä hieman ja sekoita sitten tehosekoittimessa sileäksi.

2 kommenttia:

  1. Muffinssipa hyvinkin! Itsekään en tykkää käyttää cupcakea saati tökeröä suomennosta. Ja muffini nyt vaan on väärin :)
    Ohje laitettu muistiin, pitää kokeilla seuraavan kerran kun leipomisvimma iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä vaan muffinssi on ainoa oikea nimi näille. :)

      Poista