27.9.2014

Lemon curd -jäätelö

Löysin arkistojen kätköistä ihastuttavan jäätelöreseptin, jota en ole vielä ehtinyt postata tänne. On ollut sen verran tekemistä autokoulun (!) ja opiskelujuttujen kanssa, että tämä omien syömisten raportointi on jäänyt vähän taka-alalle. No mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tässä se nyt tulee! Kyseessä on vaniljainen lemon curd -jäätelö, jonka ohjeen bongasin Celebration Treats 4U -blogista. Tapojeni mukaan en kylläkään malttanut pitäytyä alkuperäisessä ohjeessa, vaan jätin marengit kokonaan pois ja tuplasin turkkilaisen jogurtin määrän. Tämä oli ainakin minun makunystyröilleni hyvä ratkaisu, koska jäätelö oli mielestäni edelleen varsin makeaa. Makeaa, mutta kuitenkin myös raikasta jogurtin ja sitruunatahnan ansiosta. Jäätelö saa loistavan maun lisäksi suurta plussaa sen tekemisen helppoudesta. Jos lemon curdin tekee (tai ostaa) jo aikaisemmin valmiiksi, ei valmisteluissa mene kuin pieni hetki. Pakastuksen aikanakaan ei tarvitse olla sekoittelemassa jäätelömassaa, koska glukoosisiirappi takaa jäätelöön samettisen pehmeän rakenteen ilman huolta jääkiteistä. 

Lemon curd -jäätelö
1 prk (2,5 dl) vispikermaa (Flora Vispi)
4 dl turkkilaista jogurttia
1 prk (397 g) makeutettua kondensoitua maitoa
1 dl erikoishienoa sokeria
4 rkl glukoosisiirappia
1 tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa
~ 2 dl lemon curdia

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita jogurtti, kondensoitu maito, sokeri, glukoosisiirappi, vaniljajauhe ja suola keskenään. Nostele vaahdotettu kerma varovasti toisen seoksen joukkoon (tarkoituksena on saada ainekset sekaisin, mutta ilman ylenpalttista sekoittamista, ettei kerma pääse ihan lässähtämään).

Laita ison (kannellisen) pakastusta kestävän rasian pohjalle noin 1/3 jäätelömassasta. Tiputtele lusikalla lemon curdia sinne tänne (tätäkin noin 1/3 koko määrästä). Fiksuimmat siellä varmaan jo keksivätkin, että tarkoitus olisi tehdä tällä tekniikalla pari kerrosta lisää eli siitä sitten vaan vuorotellen lisää jäätelömassaa ja lemon curdia.

Peitä rasia kannella tai kelmulla ja laita pakkaseen ainakin muutamaksi tunniksi. Huomaa, ettei jäätelöä tarvitse käydä sekoittelemassa pakastuksen aikana! Ota jäätelö tarvittaessa sulamaan hieman ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

  1. Pitihän se käydä katsomassa, mitä olit reseptissä muuttanut :). Jäätelön makeus riippuu myös aika paljon Lemon curdistä, jota jädessä käyttää. Käyttämäni Lemon curd on aika kirpeää, joten se taitaa jonkun verran jäden makeutta. Hyvä kuulla, että jäden rakenne oli ok, vaikka laitoit turkkilaista jogurttia enemmän. Voiskin itsekin kokeilla joskus sillä tavalla.

    VastaaPoista