3.11.2014

Värikäs couscous-salaatti

En edes muista, milloin olisin viimeksi käyttänyt couscousia. Jossain vaiheessa suosin sitä riisin sijasta, koska sen valmistaminen oli niin helppoa ja nopeaa (kun taas riisin onnistuin aina kiehauttamaan kattilasta yli). Couscous katosi kuitenkin kaapeistani, koska pidin sitä hieman kuivana ja mauttomana (ja opin muistamaan, että sen riisikattilan alla olevan levyn voi tosiaan kääntää pienemmällekin teholle). Viime kauppareissulla löysin itseni couscous-pakettien edestä ja nappasin yhden mukaan, että joskos sitä kokeilisi tehdä tästä jotakin muutakin kuin riisinkorviketta. Eilen sitten nautiskelin lounaaksi tabbouleh-tyylistä couscous-salaattia, joka olikin yllättävän maukasta. Onhan se couscous edelleen sellaisenaan hieman kuivaa ja mautonta, mutta kun vähän tuunaa, niin avot! Tässä salaatissa (lehti)persilja ja minttu on ihan must, eli älä skippaa ainakaan niitä!

Muistakaa muuten käydä osallistumassa arvontaan!

Couscous-salaatti
2,5 dl vettä
1 tl kasvisfondia
0,5 rkl rypsiöljyä
2 dl couscousia
1 kurkku
2-3 tomaattia
1 granaattiomena
1 ruukku lehtipersiljaa
1 ruukku minttua
0,5 sitruunan mehu
mustapippuria
(suolaa)

Mittaa vesi, kasvisfondi ja rypsiöljy pieneen kattilaan, kiehauta ja ota pois levyltä. Sekoita couscous kuuman veden joukkoon, laita kansi päälle ja anna kypsyä muutama minuutti. Leikkaa kurkku ja tomaatit pieniksi kuutioiksi, irrota granaattiomenasta siemenet ja hienonna lehtipersilja ja minttu. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää tarvittaessa suolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti