3.3.2015

Hummuksen haastaja: baba ganoush

Muutama vuosi sitten matkustin Barcelonaan tyttöporukalla ja kävimme syömässä kerrassaan hurmaavassa kasvisravintolassa, Juicy Jonesissa. Muistelen paikkaa lämmöllä niin uskomattoman värikkään sisustuksen kuin herkullisen ruoan osalta. Maistoin siellä ekaa kertaa baba ganoushia eli munakoisotahnaa, mutta jotenkin unohdin sen sitten moneksi vuodeksi. Katselin tässä vanhoja valokuvia ja baba ganoush muistui taas mieleen. Halusin kokeilla, olisiko se yhtä hyvää, kuin muistin sen olevan. Ja voi kyllä, vitsit mitä herkkua! Viime aikoina on tullut tehtyä aika usein hummusta, mutta nyt kyllä vaihdan sen tähän tahnaan. Baba ganoush on vähän hummusta makeampaa ja sopii ihan loistavasti leivän päälle tai dipiksi. 

Baba ganoush
1 munakoiso
1 valkosipulinkynsi
2 rkl tahinia
1 rkl oliiviöljyä
0,5 sitruunan mehu
juustokuminaa
chilijauhetta
suolaa
mustapippuria

Pistele munakoiso haarukalla ja paahda 200 asteessa noin 45 minuuttia kunnes munakoiso on todella pehmeä. Anna jäähtyä hieman ja kaavi sisus lusikalla tehosekoittimeen, heitä kuoret pois. Murskaa valkosipulunkynsi. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi. Lisää makusi mukaan juustokuminaa, chilijauhetta, suolaa ja pippuria.

2 kommenttia:

  1. Olen paikallisessa turkkilaisessa ravintolassa syönyt tuota ihanaa baba ganoushia, pitääkin muistaa tämän ohjeen innoittaman myös kokeilla joskus tehdä tuota herkkua itse.

    VastaaPoista