9.8.2015

Herkullinen tomaatti-vuohenjuustopiirakka

Olin vielä viime viikolla siinä uskossa, etten pidä vuohenjuustosta. Sitten maistoin kaverini leipomia ihanuuksia ja yllätyin, kuinka paljon pidin vuohenjuustopiirakasta. Kai tämäkin on sellainen maku, että siihen pitää pikkuhiljaa totutella. Ihan vielä en siinä vaiheessa ole, että tekisi mieli vuohenjuustosalaattia tai mitään, missä ne juustopalaset ovat isoina köntteinä, mutta näin piirakkaan piilotettuna maistuu tosi hyvältä. Vuohenjuusto on mielestäni hieman tunkkaisen makuista, joten se kaipaa rinnalleen jotain raikasta. Tällä kertaa juusto sai kaveriksi kolmenlaisia tomaatteja, nam. Resepti on mukailtu Makeaa murmelin täydeltä -blogin ohjeesta.

Tomaatti-vuohenjuustopiirakka
pohja:
100 g voita
125 g juustoraastetta
2 dl grahamjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl neljän viljan hiutaleita
0,5 tl suolaa

täyte:
1-2 tomaattia
1 pkt (180 g) vuohenjuustoa
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
150 g ranskankermaa
1,25 dl ruokakermaa
1 muna
mustapippuria
suolaa
~ 200 g kirsikkatomaatteja
1 rkl maissitärkkelystä

Mittaa kulhoon kaikki pohjan aineet ja nypi tasaiseksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä tai jauhoja. Voitele piirasvuoka ja painele taikina sen pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin tekeytymään.

Siivuta tomaatit ja vuohenjuusto, hienonna aurinkokuivatut tomaatit pieniksi paloiksi. Sekoita ranskankerma, ruokakerma ja muna keskenään, lisää maun mukaan mustapippuria ja suolaa. Puolita kirsikkatomaatit.

Ota sitten piiraspohja pois jääkaapista ja levitä sen pohjalle ohut kerros maissitärkkelystä. Lado pohjimmaiseksi tomaattisiivut ja murustele niiden päälle vuohenjuusto. Ripottele aurinkokuivatut tomaatit tasaisesti joka puolelle. Kaada päälle kerma-munaseos ja asettele pinnalle kirsikkatomaatteja. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti