25.8.2016

Arjen pelastaja: nopea kasvispasta

Varmasti kaikki tietää sen tunteen, kun nälkä alkaa jo kurnia, mutta päässä lyö ihan tyhjää: mitä tänään ruoaksi?! Ei huvittaisi tehdä aina sitä samaa pöperöä, mutta ei myöskään välttämättä ehdi tai jaksa miettiä mitään uutta reseptiä kokeiltavaksi.

Onneksi ystävillä on usein eri luottosafkat kuin itsellä. Ja kun niiltä kysyy vinkkejä (tai osaa tuppautua oikealla hetkellä kylään), niin oppii varmasti tekemään monia uusia ruokia ilman, että tarvitsee käyttää tolkuttomasti aikaa internetin ihmeellisessä maailmassa reseptien etsimiseen. Olen kuullut huhua, että jotkut tekee ruokaa myös ihan lonkalta ilman mitään reseptejä, mutta itsehän en yleensä ole niin luova ihminen. :D Olenkin alkanut kyselemään kaikilta, millaisia niiden go to -reseptit ovat, ja olen saanut kiitettävästi kasvatettua "arjen helpot ja nopeat" -repertuaariani. Sellaisia älyttömän iisejä ruokaohjeita kun ei voi olla liikaa. Vaihtelu virkistää jne.

Tämän herkullisen kasvispastan opin serkultani. Täytyy myöntää, että en ollut aluksi kovin innoissani, kun kuulin, mitä ruokaan tulee: kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja ja mascarponea. Siis täh, mascarponea? En olisi ikinä uskonut, että jälkiruokiin liittämäni juusto sopisi pastan kanssa tai että kesäkurpitsasta voisi oikeasti saada maistuvaa, mutta voi pojat, että olin väärässä. Tämä oli niin törkeän hyvää! Varo vaan, avokadopasta, olet saanut uuden haastajan! Kokeilkaa tekin:

Kasvis-mascarponepasta
250-350 g spagettia
250 g kesäkurpitsaa 
250 g kirsikkatomaatteja
puolikkaan sitruunan kuori
kourallinen tuoretta basilikaa
loraus oliiviöljyä
100 g mascarponea
1 rkl sitruunamehua
0,5-1 dl pastan keitinvettä
mustapippuria
suolaa

Laita pastan keitinvesi kuumenemaan, muista lisätä reippaasti suolaa. Leikkaa kesäkurpitsa paloiksi ja puolita kirsikkatomaatit. Kuumenna paistinpannu ja lisää reilu loraus oliiviöljyä. Paista kesäkurpitsan paloja, kunnes ne ovat pehmenneet ja saaneet väriä ja lisää sitten pannulle hetkeksi lämpiämään myös kirsikkatomaatit. Paiston aikana voit laittaa pastan kiehumaan ja valmistella muut ainekset. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta noin puolet sen keltaisesta kuoresta hienolla terällä. Hienonna basilika. Sekoita mascarpone sitruunankuoriraaste, basilika, ja sitruunamehu keskenään isossa tarjoiluastiassa. Ota hieman pastan keitinvettä talteen ennen siivilöimistä. Sekoita spagetti ja kasvikset mascarponen joukkoon ja lisää sen verran keitinvettä, että mascarpone notkistuu ja siitä tulee hieman kastikemaista. Mausta pippurilla ja suolalla. Tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti